2009

Ergomaratonin suosion kasvettua tapahtuma jouduttiin siirtämään väljempiin tiloihin Keupirtin sisätiloista sen venevajaan.
Antti Varis souti 100km ME lukemiksi huimat 6:17.44,4 (keskivauhti 1:53.3)
Jari Heikkilä ergosi 24 h putkeen. Yöksi Jari siirtyi soutamaan sisätiloihin. Ensikertalaisen tavoite 200 kilometriä ylittyi kirkkaasti.
KeUn parisoutupari Seppo Rellman (vasemmalla) ja Pentti Soini ergoavat maratonia rinta rinnan. Kuvassa myös seuratoverit Raimo Kulju ja Vesa Malila.
KeUn nuorta voimaa Vesa Malila ja Crister Nyberg.

Odotettu ME ja 24 tunnin soutu Keravan ergomaratonilla

 

Keravan Keupirtillä 7. kertaa soudettu ergomaraton oli menestys niin suoritusten kuin osallistujamääränkin suhteen. Suuren osallistujamäärän vuoksi tapahtuma siirettiin ensi kertaa Keupirtista venevajan puolelle. Valkealan Soutajia edustava Antti Varis löi Glen Goodmanin 11 vuotta vanhan kaikkien ikäluokkien ennätyksen viidellä minuutilla. Harrastelijasoutajaksi itseään kutsuva Jari Heikkilä puolestaan ergoi vuorokauden putkeen. Kaikkiaan Keupirtillä souti lähes kaksikymmentä henkilöä kolmessa lähdössä kahden päivän aikana.  Videota Antin ennätyssoudusta löytyy netistä.

Tapahtuma oli jouduttu siirtämään Keupirtin sisätiloista venevajaan suuren osanottajajoukon vuoksi. Ilma suosi tapahtumaa, sillä aurinko porotti välillä jopa kuumasti. Venevaja antoi sopivan varjon ja viileyden soutajille. Ilmassa oli jälleen suuren urheilujuhlan tuntua, kun rokki soi, ergot pauhasivat ja seurakaverit kannustivat.
- Osasin oikeastaan odottaa Antin maailmanennätystä, sillä tiesin hänen olevan kovassa kunnossa, myönsi ergomaratonin järjestäjä Pentti Soini. Varis oli alun perin aikonut ilmoittautua maratonille, mutta Soini sai hänet houkuteltua sataselle. Soini muistutti, että myös naisten voimassaoleva 100 km:n ennätys on soudettu Keupirtillä. Ennätyksellinen ergomaraton soudettiin 2004 ja silloin kapulan päässä oli Iitin Tarja Lauren.

24-tunnin mies Jari Heikkilä oli koonnut taakseen ison kannustusjoukon Mäntsälän VPK:n nuorista ja sponsoreita alueen yrityksistä. Hänen ensisijainen tavoitteensa oli soutaa 200 km ja toissijainen vuorokauden ympäri jaksaminen. Molemmat tavoitteet toteutuivat, sillä sunnuntaiaamuna mittarissa oli lukema 217 km. Heikkilä ansaitsi jokaisesta kilometristä hyväntekeväisyyskassaan lähes viisi euroa. 
- Jari ja minä olemme nyt ensimmäisiä Suomessa, jotka ovat soutaneet ergolla sekä 100km että 24h, huomautti Soini, joka itse urakoi vuorokauden verran huhtikuussa 2006. Tänä vuonna hänelle riitti maratonmatka.

Muutama nainenkin oli uskaltautunut mukaan ergotapahtumaan. Helsingin Jouteletta edustava Eeva Rahikka souti maratonilla vuoden kärkiajan, kolme minuuttia päälle kolmen tunnin. Rahikan seurakaveri Ritva Santtila ja KeUn Kati Pyykkönen ergoivat omat ennätyksensä puolikkaalla. KeUn Raimo Kulju teki niin ikään kovan ajan maratonilla 2 h 41 minuttia.